Seitsemän veljestä

Aleksis Kivi (oikealta nimeltään Alexis Stenvall) (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872, Tuusula) on Suomen kansalliskirjailija. Kiveä on sanottu suomenkielisen kirjallisuuden isäksi. Hänet tunnetaan parhaiten teoksistaan Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit.
Hän kirjoitti etunimensä muodossa Alexis ja esiintyi läpi elämänsä Stenvallina; Kivi oli lähinnä taiteilijanimi tai nimimerkki.
Kivi on ensimmäinen omintakeinen ja väkevä runoilijapersoonallisuus suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän myös ensimmäisenä suomalaisena proosatyylin mestarina houkutteli kielestämme esiin uusia poljennollisia ja maalauksellisia arvoja. Romantiikka ja realismi sulautuvat hyvin yhteen hänen tyylissään. Runoudessaan hän on lähinnä romantikko, proosassa enemmän realisti. Hän on ollut innoittajana ja esikuvana monelle kirjoittajapolvelle.
Kiven kirjailijauran voimanlähteenä ovat hämmästyttävä mielikuvitus, ihmistuntemus ja kirjallinen lahjakkuus, toisaalta teoksissa yhä uudelleen ilmenevä rakkaus ja myötätunto lähimmäisiä kohtaan – verrattoman huumorin, komiikan ja traagisuudentajun ohella. Kirjallisuushistoriallisessa ajassa ”Kiven aika” oli 1860–1870. Silloin elettiin myös jälkiromantiikan aikaa. Kuitenkin Kivi loi kokonaisen aikakauden, jossa romantiikka oli enää vain yhtenä säikeenä. Jälkiromantiikka vaikutti Kiven työn taustalla, joten suomalaisen kirjallisuuden pääpaino on Kivessä. Aleksis Kiven aikakauteen kuului myös suomalaisen teatterin synty.
Parhaat Kiven näytelmät ovat kuuluneet suomalaisen teatterin vakinaiseen ohjelmistoon. Elokuvasovituksiakin on tehty: Nummisuutareista, Seitsemästä veljeksestä, Kihlauksesta ja Kiven elämästä. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, muun muassa Seitsemän veljestä yli 20 kielelle.

Seitsemän veljestä ilmestyi keväällä 1870 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novellikirjasto-sarjassa neljän vihon painoksena. Romaanijulkaisu ilmestyi vasta vuonna 1873. Teosta pidetään suomalaisen kirjallisuuden ja realistisen kansankuvauksen tienraivaajana.
Kivi aloitti teoksen kirjoittamisen 1860-luvun alkuvuosina ja kirjoitti sen ainakin kolmeen kertaan, mutta yhtään käsikirjoitusta ei ole säilynyt.
Se oli ensimmäisiä suomenkielisiä romaaneita, mutta ei yksikäsitteisesti ensimmäinen.
Kivi itse toivoi teoksellaan pääsevänsä taloudellisesta ja henkisestä ahdingostaan. Ilmestyessään kirja sai kuitenkin niukasti ymmärrystä kirjallisuuspiireissä, koska ajan henkeen kuuluivat kansallismieliset ihanteet, idyllisen kuvan antaminen Suomesta ja kansan kuvaaminen ylevästi. Ihanteellisuusaatteen ajajista voimakkaimpia oli professori ja kirjallisuusvaikuttaja August Ahlqvist, joka kirjoitti romaanista murska-arvostelun Finlands Allmänna Tidningeniin.
Veljekset järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan ovat:
Juhani, veljeksistä vanhin on tarinan alussa 25-vuotias. Luonteeltaan hän on äkkipikainen, määräilevä ja hidasoppinen.
Tuomas, Aapon kaksosveli, veljessarjan harteikkain ja luonteeltaan vakaa ja sovitussa pysyvä.
Aapo, veljeksistä pisin,  harkitsevainen ja järkevä, veljesten puhemies. Usein vertauksia käyttävä veljesten paras tarinankertoja.
Simeoni, veljesten ruokahuollosta vastaava, hengellisen herätyksen kokenut saarnamies ja juoppo.
Timo, yksinkertainen, mutta suosittu Laurin kaksosveli.
Lauri, käsistään taitava, hiljainen, yksinään metsässä viihtyvä veljessarjan taiteilija.
Eero, veljeksistä nuorin ja lyhyin, tarinan alussa 17-vuotias, on älykäs toisinajattelija, joka mielellään seuraa sivusta vanhempien veljiensä hölmöilyjä.
Seitsemästä veljeksestä on tehty lukuisia näytelmä- ja elokuvasovituksia.
Vuonna 1989 Yleisradion TV 2:n teatteritoimitus tuotti Jouko Turkan ohjaaman 12-jaksoisen televisioelokuvan Seitsemän veljestä, jonka jaksot ovat tunnin tai runsaan tunnin mittaisia. Turkka esitti henkilöt verrattain alentavassa sävyssä, ja kuvausote oli lähinnä inhorealistinen.
Tuoreimpia tulkintoja edustaa Kivi-juhlilla kesällä 2011 nähty Kai Lehtisen ohjaus Seitsemästä veljeksestä. Lehtinen itse näytteli em. Turkan tv-elokuvassa (1989) Juhania.
(Lähde: Wikipedia)

Eurooppalaisen modernistin nostalgia

Milan Kundera (s. 1. huhtikuuta 1929 Brno, Tšekkoslovakia) on yksi tunnetuimmista tšekkiläisistä kirjailijoista. Vuodesta 1981 hän on kuitenkin ollut Ranskan kansalainen ja 1990-luvun alusta lähtien hän on julkaissut teoksensa ranskaksi.
Kunderan isä Ludvík Kundera oli kuuluisa pianisti, musiikkitieteilijä ja myöhemmin Brnon musiikkikorkeakoulun rehtori. Kundera osallistui monien muiden tšekkiläisten taiteilijoiden ja kirjailijoiden tavoin Prahan kevääseen vuonna 1968. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Pila, joka tunnettiin Suomessa aiemmin nimellä Tšekkiläinen pila. Pila on satiirinen näkemys totalitaarisuuden ja kommunismin ajasta.
Neuvostoliittoon kohdistuneen kritiikin takia Kundera joutui nopeasti Neuvostoliiton miehityksen jälkeen mustalle listalle. Vuonna 1975 hän pakeni Ranskaan, jossa kirjoitti Naurun ja unohduksen kirjan. Romaani kertoo tšekkiläisistä, jotka vastustavat Neuvostoliiton järjestelmää monin eri tavoin. Se on omalaatuinen yhdistelmä romaania, novellikokoelmaa ja tekijän mietiskelyä.
Vuonna 1984 Kundera julkaisi tunnetuimman romaaninsa Olemisen sietämätön keveys. Teoksen päähenkilöinä on neljä tšekkiä, jotka yrittävät sopeutua yhdessäeloon ja neuvostovaltaan Prahan kevään jälkeen. Yhdysvaltalainen Philip Kaufmann ohjasi romaanista elokuvaversion vuonna 1988.
Vuonna 1990 ilmestynyt Kuolemattomuus ja sitä seuraava teos Kiireettömyys, Kunderan ensimmäinen ranskankielinen romaani, ovat aiheeltaan yleismaailmallisempia kuin Kunderan aiemmat työt. Niitä seurasivat Identiteetti (1995) ja Tietämättömyys (2000).

”He olivat istuneet tyhjien kahvikuppien äärellä jo pitkään. Irena näki liikutuksen kyyneliä Sylvien silmissä, kun tämä kumartui häntä kohti ja puristi kädestä: ”Siitä tulee sinun kotiinpaluusi.”
”… etymologisessa tarkastelussa nostalgia tarkoittaa tietämättömyyden kärsimystä. Sinä olet kaukana, en tiedä miten voit. Minun kotimaani on kaukana enkä tiedä mitä siellä tapahtuu.”
”Vuosisatojen vieriessä kaikkien kielten musiikki muuttuu luultavasti aivan huomaamatta, mutta se hämmentää ihmistä, joka palaa pitkän poissaolon jälkeen: lautasensa ylle kumartuneena Josef kuunteli tuntematonta kieltä, jonka jokaisen sanan hän ymmärsi.”
Kirjassa vuorottelevat klassiset tarinat ja filosofiset pohdinnat sijoitettuna kylmän sodan jälkeiseen Eurooppaan. Henkilöt tuntuivat etäisesti tutuilta ja ovat kenties jo Olemisen sietämättömässä keveydessä.
Kirjan päähenkilöt Irena ja Josef ovat molemmat omilta tahoiltaan palanneet käymään Böömiin. Heidän historiansa, nykypäivänsä ja uusi kohtaamisensa muodostaa Tietämättömyyden juonen. Milan Kundera sanoi joskus Philip Rothille, että eroottiset kohtaukset, joissa hänen romaaninsa kulminoituvat, ”ovat hetkiä, jolloin tarinan teemat yhtyvät ja joissa syvimmät salaisuudet sijaitsevat.”
Milan Kunderan viimeisin romaani Tietämättömyys (L’ignorance, suom. Annikki Suni WSOY 2002) luo kuvia emigranteista ja entiseen kotimaahan liittyvästä nostalgiasta sekä vanhan kohtaamisesta uudelleen.
Kundera on omimmillaan aiheessa, mutta se voi olla myös kirjan heikkous: pohdiskeleva, klassikoilta lainaava ja maanpakolaisuutta pursuava opus saa opettavaisen luonteen. Ehkä teos on tarkoitettu tietämättömille. Ahmin sitä. Tai sitten tarkoitus oli osoittaa, kuinka tietämättömiä me kaikki olimme, kirjailija mukaan lukien.

Kundera kritisoi teoksissa 1900-luvun lopun teennäistä, teknokraattista ja epäinhimillistä länsieurooppalaista elämäntapaa.
Kundera tunnetaan tyylistään yhdistää toisiinsa fiktiota ja filosofisia sivuhyppäyksiä. Romaanien lisäksi Kundera on kirjoittanut näytelmiä, runoja ja esseitä.
(Lähteet: Wikipedia ja HS-Lukupiirin blogi)

Sinuhe egyptiläinen

Sinuhe egyptiläinen, 22 jaksoa lääkäri Sinuhen elämästä noin 1390 - 1335 eKr. 

Sinuhe egyptiläinen on Mika Waltarin kirjoittama muinaiseen Egyptiin sijoittuva romaani, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1945, ja josta tuli nopeasti kansainvälinen menestys. YLE:n Radioteatteri dramatisoi 80-luvun alussa teoksesta 22-osaisen kuunnelmasarjan. 
Päähenkilö on orpo Sinuhe, josta tulee monien värikkäiden vaiheiden jälkeen faaraon henkilääkäri. Romaani seuraa Sinuhen elämäntarinaa aina sen katkeraan loppuun asti, jolloin iäkäs Sinuhe käy läpi lyhyitä onnen hetkiään ja monia pettymyksiään. Keskeistä on idealismin ja realismin rajankäynti. Teos on historiallisten yksityiskohtien suhteen erittäin tarkka.
Romaanissa pohditaan tieteen ja uskonnon yhtymäkohtia. Kirjassa pohditaan myös yhteiskuntajärjestelmiä, kuninkaan ja orjan eroa ja yhtäläisyyttä sekä faaraon jumalallisuutta. Monissa paikoissa liikkuva Sinuhe kokeilee monia ammatteja, halveksitusta ruumiinpesijästä arvostettuun lääkäriin. Romaani kuvaa eri kansankerrosten ja ammattien edustajien elämää ja tapoja faaraoiden aikana.
Kirja perustuu faktoihin siinä määrin, että jotkut ulkomaiset lukijat olettivat tekijän olevan egyptologi. Waltari otti myös taiteellisia vapauksia, esimerkiksi Egyptissä ei tiettävästi laskettu lapsia korissa Niiliin. Myöskään kallonporausta ei harjoitettu vielä farao Ekhnatonin ajan Egyptissä, vaan vasta noin tuhat vuotta myöhemmin.
Sinuhe egyptiläisen juonessa on monia yhtymäkohtia Amenemhet I:n hallituskaudelta peräisin olevaan Sinuhen tarinaan.
Romaania pidetään Waltarin pääteoksena. Sinuhe egyptiläinen on käännetty 40 kielelle. Waltari kirjoitti Sinuhen Kalhon huvilallaan Hartolassa kesän 1945 aikana. Kirjoitustahti oli uskomaton: parhaimmillaan lähes 30 liuskaa päivässä. Waltarin äiti kuoli tuon kesän aikana. Kirjailija pyysi vaimoaan hoitamaan hautajaisjärjestelyt. Waltari kävi hautajaisissa ja palasi niiden jälkeen huvilansa ullakkohuoneeseen jatkamaan kirjoittamista.
Kirjailijakollega Maila Talvio sai tutustua teokseen etukäteen ja kauhistui sen eroottisia kuvauksia siinä määrin, että vaati kustantajaa estämään julkaisemisen ja tarjosi jopa omaisuuttaan korvaukseksi hyllytyksestä. Painokoneet oli kuitenkin jo käynnistetty, mutta Talvion reaktio vaikutti siihen, ettei kustantaja uskaltanut mainostaa teosta ennen kuin se saavutti arvostelumenestystä.
Kirja viipyi poikkeuksellisen pitkään Yhdysvaltain bestseller-listoilla. Silti tai ehkä juuri siksi kirjoittajan arvostus kotimaassa ei juurikaan noussut. Myyntimenestys saattoi jopa vahvistaa kuvaa viihdekirjailijasta.

Sinuhesta on tehty myös Michael Curtizin vuonna 1954 ohjaama Hollywood-elokuva Sinuhe, egyptiläinen (The Egyptian), jossa näyttelevät muun muassa Edmund Purdom, Michael Wilding, Peter Ustinov ja Jean Simmons.

(Lähde: Wikipedia)

Radioteatterin nuorena Sinuhena on Santeri Kinnunen. Veikko Honkanen esittää aikuista Sinuhea varmaotteisesti, mutta kuunnelmasarjan ehdottomia huippuja on Seela Sellan Nefernefernefer.  Musiikin on säveltänyt Esa Helasvuo, joka on onnistunut luomaan ajattoman tunnun ja välttänyt orientalistisia sävyjä.
(Lähde: Hannu Salmen blogi)